perjantai 19. helmikuuta 2016

11. Kotia kohti

Hotellihuoneessa oli herätyskello, johon laitoin herätyksen aamukolmeksi. Herätys toimi ja kassi olalla hissauduin aulaan odottamaan bussia. Ihmettelin vähän, kun muita suomalaisia ei siellä näkynyt. Kysyin vastaanottovirkailijalta aamupalasta ja hän lupasi laittaa jotain mukaani. Itse ravintolahan ei ollut vielä auki. Aikani istuttuani menin uudelleen tiskille ja satuin katsomaan seinällä olevia kelloja, jotka näyttivät eri aikavyöhykkeiden aikoja. Dubain aika oli jotain vaille kolme. Piti vielä varmistaa kysymällä, kyllä se niin oli. Olin herätystä asettaessani jotenkin sotkenut huoneeni kellon tunnilla eteenpäin, siis itse kellon näytön. Sain aamupalapussini ja palasin huoneeseeni. Hitto, olisin saanut nukkua vielä tunnin pidempään. No, nyt oli myöhäistä mennä makuulle, joten neljäksi palasin aulaan ja ensimmäisellä bussilla lähdin kentälle. Siellä oli jo melkoinen aamukuhina ja näytöltä näin, että Norwegianin lento lähtisi 8.30. Ja nyt oli kello vasta vähän yli neljä! Muitakin suomalaisia sinne valui ja perkules, yhden avioparin kanssa totesimme, että olisimme saaneet hyvin vielä nukkua aamukuuteen. Toinen yö peräkkäin persiilleen. En jaksanut istuskella siellä suomalaisten puolella kun tuolitkin olivat epämukavia, joten käveleskelin ulkona ja menin välillä toiselle alueelle, jossa oli etupäässä vain Intian niemimaan asukkaita. Check-in aukesi olikohan kuudelta ja nyt olin ensimmäisten joukossa menossa turvatarkastukseen ja passien katsomiseen. Passitiskillä virkailija katseli peruutusleimoja ja käskikin minut toiselle tiskille jonottamaan ja selvittämään tilannetta. Samoin kävi muutamalle muulle suomalaiselle. Yksi tiski avautui ja siitä taas muut suomalaiset menivät heittäen läpi. Sinne siis ja naisvirkailija päästi ilman kysymyksiä tax-free puolelle. Fantapullo kaupasta 50 sentillä ja porttia etsimään. Siellä lähtöaika olikin kello yhdeksän. Lopulta joskus puoli kymmenen aikaan sullouduimme lentokenttäbusseihin, jotka ajoivat melkoisen tovin jonnekin kentänn laidalle. Paikkani oli moottorin kohdalla ja sisään tulvi kerosiinin tai lentopetroolin katkua. Silloin vähän arvelutti, päätin tarkkailla moottoria ainakin nousun aikana. Ilmaan pääsimme lopulta aamukymmenen jälkeen.


Viimeinen kuva Dubaista.

Moottori ei syttynyt tuleen. Vähän aikaa lennettyämme stuertti ilmoitti, että tuuliolosuhteet olivat sellaiset, että joutuisimme tekemään vielä välilaskun Budapestiin tankkausta varten. Se nyt ei enää harmittanut, kun näin pitkällä jo kuitenkin oltiin. Lentoyhtiö tarjosi ilmaisen voileivän ja valitteli myös kapteenin suulla vielä monta kertaa tapahtunutta. Edellisen lähdön lentäjä oli sairastunut ja korvaaja oli jouduttu kutsumaan Lontoosta. Tämä koko lento oli siis ylimääräinen vuoro. Pitkän aikaa allamme näkyi vain Arabian niemimaan vuoristoja, jossain jokin pieni kylä ja tienkiemura. Vieressäni istui suomalainen nuoripari, murteesta päätellen Pohjanmaalta. Olivat vuokranneet auton ja sillä ajelleet. Pian tuli taas stuertin ilmoitus: lentäjät olivat laskeneet tuulikarttoja uudelleen ja voi olla että polttoaine riittäisi nippanappa Helsinkiin. Siis ehkä välilaskua ei tarvittaisikaan. No, ehkä tunnin taas lensimme ja uusi ilmoitus: oli laskettu, että jos saisimme löpöä säästymään vielä 200 litraa, pääsisimme suoraan Suomeen. Kone oli nyt kuitenkin etupainoinen ja takapainoisena se veisi vähemän polttoainetta. Löytyisikö siis etupenkeistä kaksitoista vapaaehtoista, jotka siirtyisivät koneen takaosaan tasapainon muuttamiseksi. Ilmoittauduin ensimmäisten joukossa, mutta koska olin liian keskellä, ei siirtymiselläni olisi ollut paljon vaikutusta. Vapaaehtoiset löytyivät ja lopulta tuli ilmoitus, että nyt pääsemme varmasti suoraan Helsinkiin. Helsinki-Vantaan lähestyessä tuli taas ilmoitus, että siellä oli niin huono näkyväisyys, että koneiden laskeutumisvälejä oli pidennetty. Joutuisimme kiertelemään kentän yllä vielä vähän aikaa. Sakeaa sade ja sumu olikin, vasta kun pyörät koskettivat kiitorataa alkoi jotain nähdä. Jos oli reissu mukava, niin olipa kotimaahan paluukin. Kello oli vähän yli viisi iltapäivällä Suomen aikaa. Sukulaisen luokse yöksi ja seuraavana aamuna junalla Lieksaan.


Arabian niemimaan vuoristoja.

Yhteenveto ja ajatuksia Dubaista:
Dubai sijaitsee Persianlahden pohjukassa, Saudi-Arabian ja Omanin kainalossa. Maalla ei ole suuria öljyvaroja, mutta jotenkin se on parissakymmenessä vuodessa onnistunut keplottelemaan itsensä kansainväliseksi kaupan keskukseksi. Nykyisin turismi tuo ehkä enimmät tulot ja siksi myös hinnat ovat laskeneet siedettävälle tasolle. Dubai on vain yksi Yhdistyneistä Arabiemiirikunnista, asukkaita siellä on vähän toista miljoonaa, ylivoimaisesti suurin osa muualla kuin Dubaissa syntyneitä. Emiirikuntien pääkaupunki on Abu Dhabi ja muita emiraatteja ovat mm. Ajman, Fujairah, Sharjah, Ras-al-Khaimah ja Umm-al-Quwain. Monille 1970-luvulla postimerkkejä keränneille nämä ovat tuttuja nimiä. Ökydubai on keskittynyt suhteellisen pienelle alueelle. Siitä se maailmalla kuitenkin tunnetaan. Turisteille, jotka eivät juopottele, Dubai on ihanteellinen paikka. Maa on äärimmäisen turvallinen, pimeällä voi liikkua rauhassa ja turisteja ei petkuteta. Rahaa saa palamaan, mutta myös pienellä budjetilla pärjää, kun suunnittelee reissun hyvin. Vaikka autoliikennettä on valtavasti, esim. liikennevaloja noudatetaan. Itse en ehtinyt löhöilyrantoihin tutustua, mutta niitäkin on. Katsoin, että Abu Dhabin GP ajetaan marraskuussa. Sinne saa lippuja hirmu halvalla, esim. keskellä rataa olevalle kukkulalle pääsee nurmikolle istuksimaan aika-ajoihin + loppukilpailuun yht. n. 156 eurolla! Jos kokemus Monacon GP:stä on positiivinen, voipi olla, että lieksalainen lentää vielä toisenkin kerran Dubaihin. Siitähän on aika lyhyt ajomatka pääkaupunkiin. Samalla voisi katsastaa ne muut emiirikunnat, postimerkkivaltiot. Mutta se on sen ajan ilo. Tämä matka oli erittäin onnistunut.