Nyt onnistui vaihto vihreälle linjalle Burjumanin metroasemalla. Palm Deiran asema on kalatorin vieressä ja se oli siis seuraava pysäkki. Kun astui ulkoilmaan, tunsi kyllä tulleensa oikeaan paikkaan; sen verran fisut kauempaakin tuoksahti. Taustalla liehuivat emiraattien liput ja moskejan ympärillä parveili lokkeja. Niistä en saanut kuvaa. Aika valtava katos niitä kaloja auringolta suojasi. Mielellään suostuivat myyjät kuvaan, isoja oli niiden lahnat. Tosin yrittivät tottakai kaupan tekoakin, ehdottivat että jos vaikka pitsaan. Kerroin että olen metrolla liikenteessä ja sinnehän ei saa kaloja viedä. Tallustelin taas yhdelle kävelysillalle ja kuvasin isohkoa katua. Suurimman rakennuksen katolla luki GOLD LAND. Ja kun katua dallailin, oli joka kaupassa myytävänä vain kultaa tai timantteja. Siis aitoja. Tämä siis on osa sitä kultasoukia, ajattelin. Tosin oli samalla kadulla pikku kahviloitakin, yhdestä mukillisen ostin. Kahvi siellä on muuten samanlaista kuin Suomessakin, liekö ollut vaikka Juhla-Mokkaa.
Päätinpä vilkaista myös tuon kultatalon taakse. Ja yllätys oli melkoinen, sillä heti kadun takana oli kymmeniä kortteleja kaiken maailman tokmanneja ja halpahalleja ja pienempiä putiikkeja. Katselin, että täältä jos ei jotain tavaraa löydy, sitä ei ole vielä keksittykään. Tuli vastaan kauppa, jonka ikkuna oli täynnä tilpehööriä ja kaikki tavarat maksoi 1 - 10 dirhamia. Eli 25 s - 2,50 e. Pakkohan oli sinne poiketa. Jokin matkamuistokin pitäisi ostaa, tuli mieleen. Olisi ollut pieniä Burj Khalifa -torneja, mutta oli niin terävät huiput niissä, että ei olisi lentokoneeseen ollut semmoisen kanssa asiaa. Valitsin siis pienen kamelin, joka tuli maksamaan 1,50 e. Nälkä oli edelleen, joten menin yhteen intialaiseen kuppilaan, jossa oli juuri tilaa kuudelle syöjälle. Nyt en varmuuden vuoksi ottanut intialaista tai pakistanilaista lounasta, vaan kalahampurilaisen. Iso oli ja hyvä ja seuraksi tuli vähän ranskalaisia, juomaksi otin kylmän mangopirtelön. En muista paljonko maksoivat, mutta ei paljon. Samassa pöydässä istui intialaisia, katselin miten vastapäätä miehelle tuotiin riisiä ja siinä hän pyöritteli jotain mitä lie ollut ja sormilla tietysti söi. Vaikka puhun täällä intialaisesta, voi kyseessä olla pakistanilainen tai bangladeshiläinen, maallikko ei nimittäin heitä millään erota. Varmaan tunnin vielä kävelin katuja eestaas ja kauppoja katselin. Jotenkin siellä viihtyi paljon paremmin kuin pilvenpiirtäjien varjossa. Sitten vastaan tuli moskeija ja laskin että nyt ollaan Najifissa. Oikein olin arvioinut. Moskeijan takaa löytyi lopulta poliisiasema, jollaista olin hakenutkin. Ajattelin nimittäin kuvata niitä Lamborghini Aventadoreja ja Aston Martineja ja Ferrareita, joilla netin mukaan poliisit siellä ajaa. Eipä ollut pihassa kuin yksi katumaasturi.
Koska aikaa iltapäivään vielä oli, palasin metrolla sinne pilvenpiirtäjäpuolelle. Ajoin nyt Emirates Towers -asemalle. Siellä ei kyllä ollut mitään ihmeellistä, niitä torneja vain loputtomasti. Metro ajaa katujen yläpuolella kiskoilla ja asemat ovat siis aika korkealla. Sieltä otin ikkunasta vielä kuvaa pääkadun liikenteestä ja palattuani maan pinnalle päätin kävellä vielä seuraavalle asemalle. Se oli muistaakseni nimeltään Business City. Matkalla tuli vastaan hotelli, jonka pihassa liehui kolme lippua, yksi niistä Suomen. Kerroin pihalla vahtimestarille, että olen Suomesta ja pyysin saada ottaa kuvan hänestä lippujen edessä. Hän halusikin kuvata minut. No, onhan hyvä, että matkalta jää jokin oma kuvakin todisteeksi epäuskoisille. Vielä yhden moskeijan kuvasin, mutta se saattoi olla sama, jonka olin jo aamulla filmannut, eri suunnasta vain. Sitten olikin kello jo sen verran, että ajoin hotellille. Mutta siitä seuraavassa jaksossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti