Seitsemän maissa heräilin ihan pirteänä, pikkuisen jalkapohjissa tuntui rakot, edellisen päivän peruja. Katsoin kuitenkin, että eivät puhkea vaan painuvat pois. Sukat oli kyllä niin aromikkaat, että uusien hankinta olisi obligatoorista. Ehkä kilometrin päässä Al Maktoum kadun päätepisteessä olisi venelaituri. Siitä pääsee liikennelaitoksen veneellä creekin eli puron yli. Pitihän sekin kokea. Kun saavuin laiturille, siellä oli jo muutama vene, vuokrattavia lähinnä. Sitten laituriin tuli paatti joka oli kuulema se kaupungin vene. Yritin portista metrokortilla, mutta eipä se kelvannutkaan. Lipunmyyntikojussa tyttö selitti, että täytyy ostaa kahden dirhamin hintainen punainen kortti ja siihen kahden dirhamin hintainen matka, jos siis yhteen suuntaan vain menee. Olihan ne ostettava, kun neljä dirhamia on yksi euro. Tämä tyttö opetti ystävällisesti myös tunnistamaan kolikot. Nimittäin niissä on vain arabiankieliet numerot ja tekstit. Yhden dirhamin tunnistaa, koska ykkönen on melkein samannäköinen kuin Suomessakin. Mutta sitten oli pienempiä kahdeksankanttisia kolikoita, isommat oli kuulema 50 filiä, pienemmät 25. Siis niinkuin sentit Suomessa. Pääsin lopulta paattiin ja pian tulikin kuski ruoriin. Olin ainoa matkustaja. Aloimme jutella ja hän kertoi olevansa Bangladeshistä. Ajaa veneen lisäksi iltaisin taksia. Ei tiennyt tarkkaan Suomen sijaintia, mutta ihmetteli kun kerroin että kotikaupungistani on Venäjän rajalle 40 kilometriä. Koko matka meni rupatellessa, otin hänestä pari kuvaa ja hän kuvasi minua, mutta kamerasta loppui muisti. Olin nimittäin unohtanut muistikortin läppäriin. No, puhelimella kuvaus sitten onnistui. Tämä kuski, olikohan nimeltään Rapan, kertoi että tulisi Suomeen tai minne vain Eurooppaan jos pääsisi. Kerroin että meillä on kyllä työttömyyttä. Ja iso järvi, mutta jos hän aikoisi sen yli ruveta kansaa kuskaamaan, joutuisi ostamaan veneen. Hän myös totesi asian, jonka itse olin pannut merkille jo ensimmäisenä päivänä. Dubailaiset eivät tee mitään työtä, siirtotyöläiset siellä kaikki työt tekevät. Niin tuo puro oli kyllä aika leveä joki. Tai paremminkin lahdenpoukama, koska eihän se aavikolla pitkälle virtaa.
Aamu oli vielä varhainen ja tokmannit kiinni, muistikorttia nimittäin haeskelin. Jouduin tekstiilisoukin alueelle, mutta sielläkään ei mikään ollut auki. Kiertelin ja katselin, mitä vastaan tulee. Yhdessä kadunkulmassa näin useita intialaisia juomassa kahvia katukahvilan nurkalla. Aamusumppi oli juomatta, joten mukillisen ostin. Hinta oli kaksi dirhamia, mutta eihän minulla ollut kolikoita kuin dirhami ja 50 filiä. Eli n. 38 senttiä. Vähän pahasti kauppias katsoi, mutta kahvini sain. Sitten vastaan tuli tutun näköinen kauppa. Pienen kulmapuodin ikkunat oli kattoon asti täynnä vaikka mitä tavaraa. Sisällä oli mies, mahtui juuri ja juuri istumaan myyntiartikkeleidensa väliin. Tämähän on Veljekset Saviniemi! Tännekö ne sen kauppansa Lieksasta siirtivätkin? Ei antanut kauppias sisätilaa kuvata, mutta ulkoa kuvasin. Vielä löytyi yksi kenkäkauppa, jossa oli aika hauska tarjous ikkunassa. Sukat ostin yhdestä halpahallista, kuusi dirhamia eli 1,50 e kolme paria. Sitten pitikin etsiä metroasema, koska Burj Khalifan torniin oli lippu ostettu kahdeksitoista. Kysyvä ei tieltä eksynyt tälläkään kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti